Friday 28 January 2011

Kaksi marinaa

1. Auto ei VIELÄKÄÄN ole korjattu. Nyt se on ollut alunperin arvioidun viiden arkipäivän sijasta kolme viikkoa telakalla. Lupailivat vähän täksi päiväksi, mutta sieltä ei sitten kuulunutkaan mitään. Ei se niin haittaa, sillä
2. Vatsatauti iski.

Eli terveisiä sängyn uumenista! En ole varmaan vielä ajokunnossa, sillä tuntuu, että roskien viemi-seenkin tarvitsisi rollaattoria.
Ihana lähimmäinen teki torstaiaamuna ylimääräisen lenkin toimittaakseen minulle survival-kassillisen jaffaa, jogurttia ja toipilasajan ruokaa. Kiitos T! ❤

Kumpikin karvainen Sailaanhoitaja on osallistunut lohduttamiseen omalla tavallaan. Kun tulin pahimman oksennuskohtauksen jälkeen takaisin sänkyyn, tuli Musti omalla hellällä ja ystävällisellä tavallaan viereeni vatsan kohdalle ihan kylkeen; paikka, jossa se ei yleensä oleile. Ehkä se tiesi mikä kohta on kipeä.
Ransu puolestaan on seurannut minua kuin hai laivaa ja tuli joka kerta kylpyhuonereissulle, vaikka sitten silmät sirrillä, tukka sekaisin ja haukotellen. Sen tavat eivät kuitenkaan ole ollenkaan niin huomaa-vaiset kuin Mustin: Ransu käveli useasti ylitseni sängyssä ja tuli puraisemaan nenänpäätäni. Tämä oli ikävänpuoleista varsinkin silloin, kun makasin kylppärin lattialla kylmät hikikarpalot otsalla ja mietin, mikä ruumiinosa pitää seuraavaksi pistää pönttöön. Tohtori Ransun metodi taitaakin olla: "Jos potilas osoittaa merkittävää heikkenemistä ja kalpenemista, on häneen viipymättä palautettava elämänvirta. Toimiva ratkaisu on esimerkiksi potilaan saaminen karjumaan."

Greetings from the bed. A stomach flu had and conquered.

19 comments :

  1. :(
    Vatsatauti on niitä ikävimpiä, toivottavasti menee pian ohi!

    Onneksi sulla on noita ihania sailaanhoitajia!

    Pikaiset parenemis-toivotukset siis!

    ReplyDelete
  2. Kiitos! Kyllä tässä ollaan jo huomattavalla voiton puolella, kun jaksan istua ja laittaa koneen päälle :-)

    ReplyDelete
  3. Ihania sailaanhoitajia :))
    Täällä meillä päin syntyi yhteen pentueeseen aika lauma Ragdoll-kissoja, liki 20 pentua. Mietin jo kuumeisesti oisiko siellä joku värivirheellinen tai muu vastaava joka tarvitsisi ihan tavallista kotia. Pitkäkarvaisen kissan kuume nostaa päätään aika vahvasti :))

    Paranemista!!

    ReplyDelete
  4. Voi ei, mahdollisimman nopeaa toipumista sinne! Se on kyllä jo hyvä merkki, kun koneelle asti pääsee :)
    Ja autovarikolle risuja pitkäpiimäisestä toiminnasta!

    ReplyDelete
  5. Voi, paljon paranemista sinulle!

    Ajattelinkin jo eilen illalla, kun ei kuulunut postausta, että oletkohan kipeä. Ja niin vain vallan olet :(

    Onneksi on kaupungin ihanimmat ja karvaisimmat hoitsut hoitamassa, ei tuollaisessa hoidossa voi olla parantumatta! ;)

    ReplyDelete
  6. Katja; liki 20????!!! Voiko niin paljon pentuja syntyäkään yhteen pentueeseen?? Toivotaan, että siellä on joku lemmikkitasoinen joka nimenomaan osoittaa kaipaavansa maalaistaloa jossa pyörii paljon lapsia ;-)

    Kiitos toivotuksista, nyt on tosiaan jo asiat huomattavan hyvällä tolalla. Nyt olen jopa pysynyt pystyssä (tuolilla) monta tuntia, kun päivällä vain kahden tunnin (sähköpostien läpi käymisen) jälkeen olin auvan voipunut. Vaikka... nyt kyllä väsyttää. Öitä!

    ReplyDelete
  7. Pikaista paranemista! :)

    Kollolla on usein sama parannusmetodi kuin Ransulla. :D

    ReplyDelete
  8. Voi,tuo vatsatauti on sitten kamalaa.:(,mut onhan sinulla mukavat sailaanhoitajat,ne pittää huolen sinusta:D♥,niinku kuvastakin näkkyy,paranemista sinulle!
    Mukavaa viikonloppua

    ReplyDelete
  9. Voi yäks, mutta hyvä että alat olla jo voiton puolella ja sulla on nuo Sailaanhoitajatkin. Kyllä ne eläimet tietää. Ennenmuinoin, kun asuin kissoja omistavan poikaystävän kanssa, niin toinen hänen kissansa oli lohdutuksen ja huolenpidon mestari.

    Meidän Sulon lääke oksennustautiin:
    keitetään vettä kattilassa ja sekoitetaan siihen aika kamala määrä sokeria ja suolaa. Se on se ensimmäinen asia, mikä alkaa pysyä sisällä, kun kaikki muu tulee ulos. Pahaa se on, mutta minä ainakin vannon sen nimeen.

    ReplyDelete
  10. Pikaista paranemista! Musti tuntuu sisäistäneen kyllä paremmin tuon hoitsuhomman, Ransulla vielä vähän opettelemista siinä :)!

    ReplyDelete
  11. Voi sitä Ransu Sailaanhoitajaa, on selvästi huolissaan emännän hyvinvoinnista vain ;))
    Musti jo vaistoaa ette mahassa ole kaikki kunnossa.

    Lepäile, itsekkin olen vielä toipilaana, voi meitä sairaita.

    Kyllä me kesään mennessä olemme terveitä.

    ReplyDelete
  12. Voi ei :( Miten kurjaa, oksennustauti on ehkä kamalin tauti. Mut onneks sulla on siellä karvaisia ja vähemmän karvaisia ystäviä pitämässä huolta :) Koetahan tervehtyä!

    ReplyDelete
  13. Mahataudit ovat hirveitä, onneksi sinulla on parantavien kissojen lisäksi ihmisläheisiäkin avustamassa. Mustikaan ei taida olla niin viisas ja vahva, että pystyisi kaupassa käymään. Ransun hoitoapu kuulostaa kyllä sangen eksoottiselta, kenties jotain perinnenorjalaista Sailaanhoitoa? Unna Tuutikkikin lähettää parantavaa kehräystä suuntaasi! Koetahan toipua :)

    ReplyDelete
  14. Huomenta kaikille! Kur kur! Vatsa kurnii. Syön tosi varovasti, vähän kerrallaan, vaikka vatsa vaatisi jo lisää.
    Sirpa; vai on Kollokin shokkimetodien kannalla :-D
    Tansku; kiitos!
    Susanna; joskus Espanjassa ostin apteekista sellaista jauhetta, jossa oli juuri noita elimistön tarvitsemia sokereita ja suoloja ja joka sekoitettiin veteen. Sillä kuntoutui todella nopeasti. Ajattelin, että ensi kerralla kun käyn apteekissa, ostan sitä lääkekaappiin. Hyvä vinkki, tuo on niin kuin sen apteekkitavaran kotikonsti. Itse asiassa mulla oli kaapissa samarinia ja join sitä, kun sekin on jotakin hedelmäsuolaa, päättelin että ehkä se ajaa asian.
    Naukulan Mamma; Kiitos! Joo, voi kun Ransu ottaisi oppia Mustin huomaavaisuudesta. Ransun aamuherätys, silloin kun minun sen mielestä kuuluu herätä, on myös nenästä puraisu.
    Maiju; pikaista toipumista sinullekin!
    Tiina; Kiitos! Tätä on kuulemma liikkeellä, olehan varovainen.
    Ella; mietin kyllä epätoivoisena että lähettäisin Mustin kioskille hakemaan jaffaa raha ja pieni lappu kaulassa... Ransun ajatuksista ei kyllä oikein ota selvää. Norjalaisen logiikka? Rapsutuksia Unna Tuutikille!

    ReplyDelete
  15. No onpas sulla ollut hurja meininki siellä! Onneksi jo toipumaan päin :)

    ReplyDelete
  16. Voi harmi :( toivottavasti voit pian paremmin! Onneksi sinulla on ihanat kisukaverit seurana piristämässä ♥

    ReplyDelete
  17. Kiitos Omenaminttu ja Linda, vointi on jo ihan hyvä. Oli vähän tuollainen joulunjälkeinen pikadieetti :-) (tuli tarpeeseen)

    ReplyDelete
  18. Yökkötauti on yks kamalammista sitten hammassäryn, vaikka ottaisi vatsataudin laihduttamisen kannalta niin sekään ei auta...kahta kauheempi nälkä totaalisen tyhjennyksen jälkeen. Kun lapset oli pieniä, sairastin kaikki mahdolliset lastentaudit ja välillä oksensin ja pa...sin monta päivää putkeen.hyi kamalaa...mutta toivotaan, että sua on jo helpottanut.

    ReplyDelete
  19. Juu, olen jo ihan kunnossa, toivottavasti hieman hoikistuneena, heh! Lapsiperheillä ei tosiaan ole helppoa, kun kaikki pöpöt kiertävät ja pahimmillaan koko perhe sairastuu. Yöks.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!