Wednesday 22 April 2015

Vuokko ja moni muu

Tämä on jo aiemmin esitelty balkaninvuokko, joka ilmestyi monen vuoden tauon jälkeen takaisin samalle paikalle, johon istutin sinisen balkaninvuokon mukuloita joskus monen monta vuotta sitten.

Olen viime päivinä yrittänyt etsiä myöhemmin istutettuja punaisia balkaninvuokkoja, ne ovat kukkineet joka vuosi. Nyt löysin!

Siinä lähellä kasvaa myös lehtosinivuokko, jonka olen saanut Aarno Kasvilta joskus lähes kymmenen vuotta sitten. Olisipa ihanaa, jos tämä tekisi siementaimia ja omalla pihallani olisi sinivuokkojen meri. Toistaiseksi tämän ympäriltä löytyy vain runsaasti mukulaleinikin pyöreitä lehtiä.

Ensimmäiset mukulaleinikin kukat ovat avautuneet auringossa. Tämä on aivan ihana keväinen maanpeittokukkija ja nurmikon kevätvihreyttäjä, kesäkuussa se on jo hävinnyt takaisin maan uumeniin herkullisiin pikku mukuloihinsa, joita voi syödä.

Unkarinsinivuokon muutama nälkäiseltä suulta säästynyt kukka ilahduttaa kauneudellaan. Tuo tumma kukan keskusta on ihana, tai heteen varsi, mikä lie nimeltään. Lajike on 'Blue Eyes'.

Olen etsiskellyt valkovuokkoja, turhaan. Mantereella huomasin niitä jo lähes kukassa. Mutta sitten löysin tämän! Tästä on vähän vaikea tietää, koska tämä on kukassa, sillä kukka on vihreä... lajike on 'Virescens'. Kyllä tuo suunnilleen oikeanlaiselta kukalta näyttää, sellaiselta kuin pitikin!
Kasvit ovat tässä oudon kiiltäviä, se johtuu peurakarkotteestani. Kuten kuvasta näkyy, viereinen Allium on syöty (ennen ruiskuttamista). Karkotelitkusta tulee tuollainen pinta kuin kananmunalla sivelystä pullille, se on ihan loogista, sillä karkotteessa on kananmunaa. Toivon vain, että peurat eivät nyt pidä kasvejani herkkupullina.

Löysin myös ensimmäisen rotkolemmikin kukan! Tämä kermanvaalean kirjavalehtinen lajike on 'Hadspen Cream', todella kaunis. Keltakirjavat lehdet ovat vähemmän shokeeraavia kuin valkokirjavat. Efekti on luonnollisempi. Vaikka rotkolemmikeissä olen kyllä kaikkiruokainen, en ole tavannut rumaa lajiketta tässä ihastuttavassa lajissa.

Ihan rotkolemmikin läheisyydessä lojuu Ransu tutkimassa, olisiko mutalammessa karppeja. Tai turskaa!

Balkaninvuokko – Anemone blanda
Lehtosinivuokko – Hepatica nobilis
Mukulaleinikki – Ranunculus ficaria
Rotkolemmikki – Brunnera macrophylla
Unkarinsinivuokko – Hepatica transsilvanica
Valkovuokko – Anemone nemorosa

24 comments :

  1. Voi ihanaiset vuokot. On vain kaikki kauniita lajikkeesta riipumatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vuokot ovat järjettömän ihania. Tämä on vuoden ihaninta aikaa, voi kun tämä hetki kestäisi kaksi kuukautta!

      Delete
  2. Kunpa peurakarkotteesi nyt toimisi. Tuskin siitä on kovinkaan paljon haittaa, vaikka kukkien lehdet omaisivat vähän ylimääräistä kiiltoa.
    Täällä mantereella tosiaan valkovuokot jo kukkivat. Oletko kokeillut siirtää niitä sinne omalle palstallesi?
    Sinulla on niin hurjan paljon eri kasveja. Oletko listannut ne jonnekin vai kykenetkö muistamaan kaikki noin hyvin?
    On tämä kissoillekin kivaa aikaa. Tekemistä riittää nyt ulkonakin, ei tarvitse mamman sänkyä päivät pitkät lämmittää. Josko Ransu odottaa sammakkopaistia. Kerran Juuso tuli aika pikkuisena kissana pihamaalla vastaan sammakko suussaan. Sammakkoressukan reidet heiluivat suun molemmin puolin. Juuso sitten pudotti saaliinsa mamman jalkojen juureen esittelyä varten ja siitä se sammakko ponkaisi kukkien sekaan pakoon ja pelastui.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi en ole huomannut haittaa, vaikka kasveissa on ruiskutetta ja aurinko paistaa.
      Olen istuttanut Ruissalosta ja kauppilasta ostettuja erikois-valkovuokkoja, ja tämän Tukholman messuilta ostetun Virescensin, tavallista valkovuokkoa minulla ei pitäisi olla, paitsi että Ruissalosta ostettu 'Monstrosa' vaikuttaakin olevan ihan tavallista yksinkertaista luonnonkantaa.
      Blogi auttaa todella paljon kasvien hakemisessa, blogissahan voi käyttää hakusanaa (ruudun yläreunassa) tai sivun alaosassa olevia tunnistesanoja. Joudun pulaan sinä päivänä, kun tämä blogi häviää, toivottavasti ei ikinä. Yritän kirjoittaa puutarhapäiväkirjaan istutukset ja piirtää niistä jonkinlaista istutuspiirrosta, mutta on hirveä homma etsiä sieltä mainintaa jostakin kasvista, jonka istutusvuotta ei enää muista.
      Voi Juusoa, hieno saalis karkasi!

      Delete
  3. Berätta sen om äggmönjan hjälper mot hjortarna - jag blandar bums en sats om det är ens litet effektivt :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jo, vi ska se nästa vecka hur gick det sen!

      Delete
  4. Vuokot ovat niin kauniita! Minulla ei harmi vain ole yhtään tällä hetkellä. Ne mitkä olin istuttanut, ovat tainneet kuolla ja metsästäkään ei täältä löydä. - emäntä
    Onks siellä lammessa oikeasti kaloja Ransu? - Pepsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmin paikka, nyt täytyy saada teille vuokkoja!
      Voi Pepsi, luulen, että lammessa ei ole kaloja, kun se on sellainen lampi, jossa ei ole vettä kuin keväisin ja syksyisin. Kesällä vain, jos sataa, muuten siinä on mutapohja vain esillä. Ei taida kalat pärjätä. Mutta ainahan voi toivoa!

      Delete
  5. Kiva kun löysit aarteesi ja sitä ei oltu vielä syöty, harmillisia peuroja. Meidänkin puimalan edessä oli eilen peuran jäljet, yhdet, ainoa moneen kuukauteen, toivottavasti oli läpikulkumatkalla vain! Vuokot ovat niin kauniita! Nyt luvattiin taas kylmää ja räntää, toivottavasti ei tule kuitenkaan, kaikki vuokot kukkivat nyt niin kauniisti, valkovuokotkin jo nupulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan, että hirmuista takatalvea ei tule. Ja että peura oli vain harva satunnainen ohikulkija.

      Delete
  6. Puutarhasi on oikea kasvitarkkailijan Aladdinin luola, aina löytyy uusia ihanuuksia. Voi kunpa tuo peurankarkoite toimisi ja sorkkajalat oppisivat kiertämään pihasi kaukaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on niin paljon kaikkea, ihanat esikot esimerkiksi. Ja seuraavaksi avautuvat ensimmäiset narsissien kukat.

      Delete
  7. Kiitos korvamadosta! Onhan tuo parempi, kuin monet nykyajan renkutukset ja aika osuvakin, paitsi harmaa pörheä pää puuttuu :D

    Cheri hyvin sanoo puutarhaasi Aladdinin luolaksi, sillä vaikka mitä ihanuuksia sieltä löytyy. Kuinka monta vuotta olet "rakentanut" puutarhaa?
    Täällä Etelä-Pirkanmaalla valkovuokkojen kukinta on lähtöruudussa ja keltavuokkoa en vielä ole löytänyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minun piti ihan googlettaa, kun biisi ei ole tuttu niin että enempää sanoja muistaisin :-) Olen kuullut neljästä lehmästä, joiden nimet olivat Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja Moni Muu!
      Mutta onhan tuolla harmaa pörröpää, viimeisessä kuvassa!
      Ostin paikan vajaat yhdeksän vuotta sitten.

      Delete
    2. Ajattelin, että meillekin sopii tuon laulun sanat ja tosiaan, harmaa pää löytyy myös täältä :)

      Delete
    3. Niin, teillä on oma pieni harmaahapsi <3

      Delete
  8. Noista keväällä mullasta nousevia ihanuuksi vähän kaipaan edellisestä kodista.....no josko ensi keväänä taas saisin niitä täälläkin odotella ja ihailla..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Varmasti kaipaat! Puutarhaa on mahdoton tai vaikea siirtää, etenkin pienemmälle tontille. Sitä on varmasti kovin ikävä. Ehkä vähemmän ikävä sitten kesällä, kun on ruohonleikkuukausi - itse aina toivon silloin, että omistaisin asfalttipihan :-D

      Delete
  9. Hei viimosessa kuvassa on karvainen pihalemmikki! Se ei vissiin ole kovin harvinainen teillä päin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu ei ole! Sen voi nähdä vilahtavan varsin useinkin jossain kohdassa näkökenttää.

      Delete
  10. Vuokot on ihania, meilläkin sinivuokot ovat jo nupulla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanat sinivuokot! On ihanaa seurata niiden karvaisten nuppujen kohoamista.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!