Friday, 18 August 2017

Mummon kalsareita


Erittäin ikävistä uutisista huolimatta, tai ehkäpä vielä paremmin niiden vuoksi, katsotaan kauneutta ja pehmeyttä. Katsotaan valoisasti tulevaisuuteen ja tehdään se, mitä voidaan lähimmäisten auttamiseksi hädän hetkellä. Tässä kukkia kaikille surun ja huolen murtamille, joita olemme kaikki, jossakin määrin. Barcelonan isku tapahtui aivan entisen kotini edustalla, Turun isku osuu lähelle niin monia naapureita ja ystäviä.

Persikkainen tarhapäivänlilja 'Janice Brown' avasi kukkansa. Päivänliljojen kanssa saa harjoittaa kärsivällisyyttä, sillä niillä tuntuu kuluvan ainakin pari vuotta ennen kuin alkavat kukkia. Hankin tämän ihanan hempukan kaksi vuotta sitten, silloin toki kukkivana, sillä ihastuin silmittömästi kukan väriin. Nyt nousee ensimmäinen kukkavana omassa puutarhassani, se on aina juhlan paikka!
Olen muuten istuttanut niin monta päivänliljaa ja kurjenmiekkaa ja niillä kestää niin kauan tulla ensi kertaa kukkaan, että sinä päivänä, kun ne kaikki kukkivat, on todellisia vaikeuksia selvittää, muistella ja kaivaa muistiinpanoja: mikä mikäkin on!


Vaikka juuri julistin lempiväriksi tummanpunaisen, saa mieltä muuttaa... eikö? Aprikoosit, persikat, puuterit ja pehmeät roosat eli mummon kalsarit ovat niin iki-ihania. Punaluppio 'Pink Tanna' kukkii ensimmäistä kertaa näin runsaana. Siinä on hemaiseva lämmin ja pehmeä sävy. Luppion kukintojen muotoa toistaa täydellisesti tähkähelmikkä, jonka vaaleita tähkiä näkyy vasemmassa reunassa.


Astuin muutaman askelen taaksepäin ja yritin saada viereisestä kaukasiankirahvinkukasta muotokuvaa, sillä siitä oli edellisen kirjoituksen kommenteissa puhetta. Kasvi on niin korkea ja keveä, ettei siitä kuvassa oikein erota mitään – ei ainakaan sen tuulessa huojuvaa siroa sulokkuutta. Helmikkä ja luppio kasvavat kirahvinkukan edustalla ulottuen sitä vain noin puoleenväliin.


Lähellä, mutapuutarhan laidalla, kukkii palavarakkaus 'Carnea'.


Ystävältä saatu perintöpelargoni on ehdottomasti mummonkalsariosastoa. Aivan ihanan pehmeän värinen!


Kylvin keväällä kedolle silkkiunikko 'Pandoraa', jotenkin tämä ei ihan vastaa mielikuvaani verkkokaupan sivuilla olleesta kuvasta... Mutta unikoiden puolustukseksi täytyy sanoa, että olen muistanut kastella niitä hirmu vähän. Kukkavarret ovat kymmensenttisiä ja kukat lähinnä yksinkertaisia. Siten makaa kuin petaa, vai kuinka. Jospa siemeniä kylväytyisi ja jonakin toisena vuonna olisi hienompi kukkaloisto.


The Pilgrim -ruusu alkaa olla kukintansa lopuillaan, mutta laitetaan siitä vielä yksi kuva sillä verukkeella, että kukkiin on ilmestynyt mummonkalsarin värisiä pilkkuja. Kultakuoriaiset olivat vetäytyneet kukkaan päikkäreille, voi kunpa voisi itse tehdä samoin.

Loppuun kalsariyllätys: viime vuonna lottosekoituksessa kylvetty krysanteemin näköinen tyyppi on tulossa kukkaan ja sieltäkin avautuu pehmeän värinen paketti!
En keksi, mitä tämä on, olin siinä luulossa, että kaikki krysanteemit ovat meidän ilmastossamme yksivuotisia. Tällä on ihan krysanteemin lehdet, joten joku lähisukulainen tämä vähintään on. Näitä on talvehtinut useita puutarhassani, joten ihan talvenkestäväkin tämä näyttää olevan. On mukavaa, kun joskus siemenkylvöistä nousee onnistumisia, yllätyksiä ja suorastaan hämmästyttäviä juttuja.

Pehmeyttä ja toiveikkuutta päivääsi!


Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Krysanteemi – Chrysanthemum
Palavarakkaus – Lychnis chalcedonica
Punaluppio – Sanguisorba officinalis
Silkkiunikko – Papaver rhoeas
Tarhapäivänlilja – Hemerocallis Hybrida-Ryhmä
Tähkähelmikkä – Melica ciliata

Thursday, 17 August 2017

Muotopuutarhan elämää

Muotopuutarhan hempeä pastellimaailma jatkuu. Monissa kasveissa pörrää ötököitä, mutta kaikkiin kuviin en onnistunut saamaan vierailevia tähtiä. Tässä puistoruusu The Pilgrim, taustalla kukkii keltakaunokki.


Hailakan keltaiset kukat sopivat pastellimaailmaan hienosti. Kaukasiankirahvinkukka on vähemmän keltainen kuin luulin, mutta joka tapauksessa se on tosi nätti ja selvästi hyvä pölyttäjäkasvi.


Vihertävänvalkoiset 'Green Jewel' -punahatut ovat toistaiseksi vielä tallella. Edellisen kirjoituksen punaiset ruusunkukat nimittäin syötiin seuraavana yönä. Punahatutkin kuuluvat peurojen lempiruokiin.


Kalvakan keltaisen lisäksi muotopuutarhassa on violettia. Hietalaukka ei ole laukoista näyttävimmästä päästä ja sen ohuet varret kaatuilevat sinne tänne. Mutta meneehän se muiden kasvien lomassa. Ja kun katsoo läheltä, se on aika hassu.


Muotopuutarhan lähelle päätyi keväällä parilla eurolla hankittu tarhakellokärhö 'Arabella'. Miten luulin tämän olevan vaaleansininen? Ei se haittaa, tosi nätti on. Kukka alkoi eilen avautua eikä tänäänkään ole vielä täysin auki.

Toinen yhtä edullinen uutuus on 'Comtesse de Bouchaud', loistokärhö varmaankin.


Siitä päästiinkin näppärästi vaaleanpunaiseen. Tähkäverbenan vaaleanpunainen versio ei lakkaa ihastuttamasta. Onko somempaa kukkaa nähty!


Tarhajalomalva 'Purpetta' on onneksi tehnyt uusia kukkavarsia peuran syömien tilalle ja kukkii nyt korkean kurjenpolven suojissa piilossa.


Pieni polyantha-köynnösruusu 'Climbing Mlle Cécile Brunner' selvisi toisesta talvestaan villapaitaan käärittynä. Se on nyt alkanut avata muutamia lukemattomista nupuistaan, jotka ovat vain polven korkeudella. Täytynee alkaa kutoa isompaa villapaitaa neiti Brunnerille. Hän on hempeistä hempein, vain häivähdys vaaleanpunaa.

Neiti Brunnerin takana kukkivat sinipallo-ohdake 'Taplow Blue' ja komealuppio.


Pallo-ohdakkeet ovat hyviä perhos- & pörriäiskasveja, mutta ensimmäisen palkinnon vetää tänäkin vuonna harmaaminttu.

Nokkosperhosten uusi sukupolvi on kaiketi syntynyt, kun niitä on näkynyt useita.


Tämä tyyppi ei suostunut leväyttämään siipiään auki, niinpä määrittämiseen kului pitkä tovi, kun en tunne perhosia kovin hyvin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että tämä on ruostenopsasiipi.


Kukkakimppu päiväänne!


Harmaaminttu – Mentha longifolia
Hietalaukka – Allium vineale
Kaukasiankirahvinkukka – Cephalaria gigantea
Komealuppio – Sanguisorba hakusanensis
Loistokärhö – Isokukkaisten kärhöjen ryhmä
Polyantharuusu – Rosa Polyantha-Ryhmä
Punahattu – Echinacea
Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus
Tarhajalomalva – Sidalcea cultorum
Tarhakellokärhö – Clematis Integrifolia-Ryhmä
Tähkäverbena – Verbena hastata

Wednesday, 16 August 2017

Tummanpunaista

Tummanpunainen on yksi ihanimmista väreistä puutarhassa. Keväällä, kesällä, syksyllä. Olisi talvellakin, jos olisi olemassa vaikkapa joku tummanpunainen havukasvi...
Keväällä kylvetty isoköynnöskrassi 'Black Velvet' saa papukaijamerkin siitä, että tungin sen siemenet pieniin peltipurkkeihin, joissa ei ole pohjareikiä. Huussin räystään alla oleviin purkkeihin ei sada, ja olen pääosin unohtanut kastella näitä. Silti siemenet itivät ja kasvoivat taimiksi ja kukkivat nyt ihanan värisinä!

Dark Red
One of the greatest flower colours, innit?

Lähes samaa sävyä tarjoilee meksikonhanhikki, upea loppukesän kukkija.

Puistoruusu William Shakespeare 2000 on tehnyt kaksi uutta kukkaa, joissa on kaunis tummanpunainen sävy. Täytyy ottaa uusia kuvia nyt pilvisellä säällä, ilta-auringossa oikean sävyn saaminen kuvaan on mahdotonta.

The Prince on selvästi violetimman sävyinen, silti nämä kaksi sointuvat nätisti yhteen.

Väriminttu 'Kardinal', sävy korostuu palsternakan kellanvihreiden kukintojen keskellä.

Edellisten lähellä kasvaa pallerolaukkoja. Mustipallero esittelee.


Siirrytään kasvimaalle. Purppurainen silkkikukka Clarkia purpurea ssp. quadrivulnera 'Burgundy Wine' kukkii matalana, kun peurat laiduntavat siitä kaiken yli 10 cm korkuisen. Onneksi kukka osaa tehdä nuppuja alempanakin!


Pihatien varressa kukkivat päivänliljat: rusopäivänlilja ja tumma tarhapäivis 'Béla Lugosi', joka tekee yhä uusia kukkia koko ajan. Ihanaa, että näitä ei kerrankin ole syöty!


Täpläpunalatva 'Atropurpureum' on kaikessa hiljaisuudessa venynyt kukintavalmiuteen. Taustalla kukkii keltakaunokki.


Mitäs vielä... pelargonikokoelmasta löytyy Pelargonium sidoides. Voisin kyllä tehdä ihan oman pelargonipostauksenkin.


Loppuun tämän hetken ihanin: tarhaviinikärhö. Ostin tämän nimellä 'Purpurea Plena Elegans', mutta tämä on jotakin muuta, esimerkiksi 'Avant Garde'. Aivan ihana, eikö ole.
Suloista keskiviikkoa!


Isoköynnöskrassi – Tropaeolum majus
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Meksikonhanhikki – Potentilla thurberi
Pallerolaukka – Allium sphaerocephalon
Palsternakka – Pastinaca sativa
Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva
Tarhapäivänlilja – Hemerocallis Hybrida-Ryhmä
Täpläpunalatva – Eupatorium maculatum
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä
Väriminttu – Monarda

Monday, 14 August 2017

Hyvä ötökkäpäivä


Jotkut päivät vain ovat parempia kuin toiset. Tässä ritarilude rikkaporkkanalla. Joka muuten kukkii edelleen täyttä häkää, yhä uusia kukintoja syntyy edellisten kukkavarsien haaroista.

Great Bug Day
Just look at the pictures to see why!

Monesti rikkaporkkanan kukinnon keskellä on yksi tumma kukka, tai mikä lie kukinnon napa. Tosi hieno! Kukinnot ovat keveyden ja sirouden huippu.

Pyjamalude.

Kirsikkana kakun päällä vielä söpöliini minihämppy.

Pallerolaukassa havaitsin oudon pitkulaisen tyypperön, joka on ehkä hietapistiäinen.


Ihailin muurahaisten työskentelyä kirvojen parissa kurkkuyrtin varressa. Härkäpavuissakin on kirvoja, mutta en nähnyt murkkuja eikä leppäkerttuja. Ehkä niillä kesti hetken löytää kirva-apajat. Koskahan muuten härkäpavut ovat sadonkorjuukypsiä? Mistä sen tietää? Tästä saisi nyt tuplaproteiinit yhdellä iskulla, pavut ja kirvat...

Musti, mamman musta karvamato, vartioi kasvimaata mutta ei sentään ryhdy kirvajahtiin. Johonkin se on pantterinkin toimenkuvan raja vedettävä.


Sitten kiersin pihan toiseen päähän paahdepenkin ääreen kuvaamaan karstaohdakkeita. Sieltä löytyi upea jäärä.

Laidunkarstaohdake on mainio ötökkäkasvi. Bongasin muuten tänään kaksi neitoperhoa ja yhden mielestäni ritariperhosen toukan, ei se perhoskesä ehkä niin surkea olekaan!

Lempiöttiäisiäni eivät suinkaan ole perhoset, vaan kimalaiset. Niin ihania lentäviä karvapalleroita! Niitä on tänä vuonna ollut runsaasti pihallani, kuten joka vuosi, onneksi. Tähkälaventeli on aina täynnä surinaa ja siipien lepatusta.

Sinipallo-ohdake 'Taplow Blue' ja muutkin pallo-ohdakkeet ovat avanneet ensimmäisiä kukkiaan ja sen huomaa heti ötököiden määrästä. Tällä tyypillä ovat takakoipien vasut jo aika täynnä. Jotkut villimehiläiset taputtelevat siitepölyn masukarvoihinsa – miten söpöä.
Satoisaa viikkoa!


Härkäpapu – Vicia faba
Laidunkarstaohdake – Dipsacus fullonum
Pallerolaukka – Allium sphaerocephalon
Rikkaporkkana – Daucus carota
Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus
Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia

Sunday, 13 August 2017

Ihana sade tuli

Eilen ei tullut mitään ukkosentapaista tänne päin. Vähän satoi (2 mm). Onneksi tänään saimme enemmän sadetta! Vuoroin paistoi aurinko, vuoroin satoi, usein yhtä aikaa.

Blessed Rain
The summer has been dry so far. Yesterday there was a promise of heavy thunderstorms and a lot of rain, but in the end it hit much further east and we only got a mere drizzle. Luckily, today it has rained more. We have had alternating sun and showers all day and sometimes simultaneously.


Peurat jättivät toiseen tiikerililjaan onneksi muutaman nupun jäljelle, ensimmäinen niistä avautui raikkaassa kesäsateessa.

Oranssiin penkkiin tuo lisää väriä myös päivänsilmä 'Asahi', oikea herkku.


Portaanpielen ruukussa kasvaa sama tuoksuherne kuin kasvimaalla: tummakukkainen 'Beaujolais', sekoittumassa kärhön lehdistöön.


Kuistin kupeessa on ihana sinikuunlilja 'Frances Williams'. Kuunliljat ovat peurojen herkkua, useinkaan ei saa ihailla näin kokonaisia lehtiä, on vain nysät jäljellä. Tänä kesänä tilanne on hieman parempi kuin useimpina vuosina, laskin äkkiä viisi kuunliljaa, jotka ovat vielä ehjiä!


Tämä on ihan tavis-kirjokuunlilja 'Mediovariegata', Oma PIHA -lehden lukijalahja jostakin kymmenisen vuoden takaa... En usko, että olen aiemmin nähnyt tätä kukassa.
Aiemmin tämä kasvoi sinikuunliljan vieressä eikä ollut siinä lainkaan edukseen, erilaiset ja kuitenkin liian samanlaiset lehdet eivät natsanneet yhtään. Siirsin tämän laadun sitten kansoittamaan toivotonta paikkaa vaahteran alla, missä ei lähes mikään viihdy ja kas – siinä tämä on oikein passeli. Miten kaunis kukkakin!


Kuistin kulmalla hempeilee 'Hagley Hybrid', loistokärhöistä suloisimpia.

Ransu vietti sadepäivän pääosin kuistilla.

Sopivia sadepäiviä kaikille!


Kirjokuunlilja – Hosta undulata, kirjavalehtiset lajikkeet
Loistokärhö – Clematis, isokukkaiset lajikkeet
Päivänsilmä – Heliopsis helianthoides
Sinikuunlilja – Hosta sieboldiana
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Tuoksuherne – Lathyrus odoratus