Wednesday, 20 September 2017

Majakat

Jatkamme North Ronaldsayn saareen tutustumista. Saaren keskiosassa on asutusta ja lehmiä, jonkin verran lampaita sekä viljelyä tuulensuojaisissa paikoissa.

More North Ronaldsay
The middle, some of the west coast and the lighthouse & the old beacon.

Haluan käydä kurkkaamassa saaren länsirantaa, joka on luoteistuulella vähemmän suojainen puoli. Tällä pikku saarella ei tosin tuulensuojaista paikkaa tunnu olevan lainkaan, tuuli piiskaa koko Pohjois-Atlantin voimalla.

Majakka löytyy saaren koilliskärjestä. Tämä on Brittein saarten korkein maalle rakennettu majakka: 42 metriä.



Sen juurella ovat vanhat majakanvartijan asunnot ja muut tilat. Niissä on nykyään kaksi vuokramökkiä, kahvila (vain kesäisin) ja villakehräämö!

Jatkan kohti eteläisempää vanhaa majakkaa, jota parhaillaan restauroidaan. Se on vuodelta 1789. Valo korvattiin kivinupilla, kun uusi majakka rakennettiin ja otettiin käyttöön 1854. On oikeastaan aika käsittämätöntä, miten nämä pystyt rakennelmat ovat pysyneet pystyssä myrskyissä vuosisatoja.  Aikamoisia insinööritaidonnäytteitä.
Etualalla näkyy levänpolttorakennelmia: pyöreitä kivimuureja, joiden sisällä levää poltettiin saippuaa ja lasinvalmistusta varten. Poltosta tuli saarten maanomistajien tärkeä tulonlähde 1700-luvun aikana, mutta polttoa hoitaneet torpparirassukat sairastuivat moniin vakaviin tauteihin, sillä savu oli myrkyllistä. Levän poltto kiellettiin seuraavalla vuosisadalla. Kivikehiä käytettiin sen jälkeen muun muassa taimien kasvattamiseen tuulensuojassa. Tarpeeksi vankistuttuaan esimerkiksi kaalit pystyttiin siirtämään muurin suojista pellolle.

Kiviseltä ja tuuliselta rannalta on yllättävää löytää vene! Se on melkoisen järeästi moneen suuntaan kiinnitetty ja vedetty useita metrejä merenpinnan yläpuolelle. Perämoottoreitakin on kaksi.

Old Beacon eli vanha loisto on kaunis rakennus, vaikka onkin rakennustelineiden peitossa. Tämä paikallinen kivi, joka luonnostaan lohkeaa litteiksi liuskeiksi, on ihanteellinen rakennusmateriaali ja näyttää lisäksi siltä, kuin rakennelmat olisivat maasta kasvaneet, niin täydellisesti ne istuvat maisemaan.

Tältäkin rannalta löytyy levää syöviä lampaita.

Teen hienon bongauksen, jota en tosin olisi tunnistanut ilman ystävän apua: pulmunen!

Sitten takaisin saaren sisäosiin ja mahdollista tuulensuojaa etsimään. Olisiko tässä hobittimajassa hyvä nukkua?

Kirkkaalla säällä näkyy Fair Isle -saari, välimatkaa lähes 50 kilometriä! On usein vaikea hahmottaa sitä, miten kauas täällä pystyy näkemään, kun saaret ovat korkeita eikä metsä peitä näkyvyyttä. Tässäkin on kuvanottopaikan ja vasemmalla näkyvän vanhan loiston välillä kolme kilometriä.

Illan viimeinen vuorokone käväisee varmaankin tuomassa koululaisen kotiin, ja jokusen työssä kävijän. Minä suuntaan lintuasemalle, sillä siellä on myös majoituspalvelu.

Matkan varrella näen North Ronaldsayn ainokaisen kivipaasin "Stan Stanen" (murrelyhennelmä sanoista standing stone). Sekin on vaikuttavan korkuinen, noin nelimetrinen.

Kotiinviemisiksi on villalankaa kahdelta naiselta, jotka kehräävät North Ronaldsayn lampaiden villaa. Toinen lanka on kehrätty koneella kehräämössä, toinen käsin. On kiinnostavaa vertailla niitä.

Toivottavasti saan aikaan neuleen, joka tuo mieleen nämä kauniit värit.

Monday, 18 September 2017

Levää syövät lampaat ja noin sata hyljettä

Haaveissani on päästä käymään kaikilla Orkneyn saarilla, sillä niissä on jokaisessa kiinnostavaa nähtävää. Yksi haave oli kuitenkin ylitse muiden (pääsaaren kivikehien lisäksi): North Ronaldsay ja sen levää syövät lampaat.
Matka alkaa Stronsayn lentokentältä pienkoneella. Hämmästyttävää kyllä, lähes joka saarella on oma lentokenttä ja meno-paluulippu pikku saarten välillä kustantaa ainoastaan £14,50 (noin 16,50 €).

Trip to North Ronaldsay
All Orkney islands have their magic but North Ronaldsay is a must to me: must see the seaweed-eating little sheep. The trip started with flights from Stronsay to Kirkwall and then Kirkwall to North Ron. What a fantastic way to travel, in an 8-seater with these views! And what a treat North Ronaldsay is for a sheep & sea-lover.

Stronsayn lentokenttä jää taakse, tai oikeastaan tässä lennetään sen yli, sillä kone poikkesi toisellakin saarella ja jatkoi sitten takaisin päin.

Saavutaan North Ronaldsaylle, joka on Orkneyn saarista pohjoisin. Sen eteläkärjessä on reilut 2000 vuotta vanha linnatornin jäänne, joka näkyy pyöreänä rakennelmana.
Saarta kiertää kivimuuri, jonka ulkopuolella laiduntavat lampaat lähinnä merilevää ja jonkin verran ruohoa. Ne otetaan saaren sisäosien vihreille laitumille karitsoinnin aikaan muutamaksi kuukaudeksi vuodessa. Tapa on vanha: lähes koko saaren lampaat kulkevat vapaasti rannoilla ja ne kerätään yhteen keritsemistä varten, joka hoidetaan yhteisesti sitä varten rakennetuissa aitauksissa. Vain parilla asukkaalla on lampaat erikseen omissa aitauksissaan.


North Ronaldsay on pieni saari, minkä vuoksi saaren sisäosa on tärkeää tuotantoaluetta viljelykasveille ja laiduntaville lehmille. Vuosisatojen saatossa on North Ronaldsayn lampaan vatsa sopeutunut leväravintoon niin täydellisesti, että lammas sairastuu, jos se joutuu syömään hyvin erityyppistä ravintoa.


Lammas on hieman suomenlammasta pienempi ja edustaa samaa lyhythäntäistä pohjoiseurooppalaista vanhaa lammastyyppiä. Näissä lampaissa on todella kauniita värejä! Oikealla näkyy punaruskea moorit-väri. Osalla on sarvet.

On arveltu, että koska nämä lampaat muistuttavat joitakin Norjan rannikon vanhoja rotuja, olisivat viikingit tuoneet nämä Orkneylle, mutta rautakautisista asuinpaikoista tehtyjen löytöjen mukaan näitä oli Orkneyllä jo 5000 vuotta sitten. Viime vuosina lampaista tehdyt DNA-tutkimukset, jotka edelleen jatkuvat, valottanevat asiaa lisää. Joka tapauksessa nämä ovat mitä todennäköisimmin samaa ikivanhaa lammaslinjaa kuin suomenlampaat.

Rantaa kierrellessä näkyy muutakin mukavaa, kuten haukotteleva hylje.

Varpusia kivimuurilla.

North Ronaldsayn lampaat ovat niin nättejä, että mieluusti ottaisin pari kotiin, jos vain voisin tarjota niille oikeanlaista ravintoa.

Pohjois-Atlantin levät saattavat olla aika erilaisia kuin Itämeren, vaikka täälläkin näkyy rakkolevää. Mutta sitten on tällaisia jättileviä, yli metrin pituisia vonkaleita.


North Ronaldsayn saarelle pääsee myös yhteysaluksella, mutta se kulkee vain kahtena päivänä viikossa, kun lentokone kulkee useita kertoja päivässä. Yhteysaluslaiturilla on lokkikokous.

Laiturin vieressä, satamalahden suojassa, on täydelliset hyljekalliot. Nämä taitavat kaikki olla kirjohylkeitä, hallit ovat isompia. Niiden poikimisaika alkaakin jo kuukauden kuluttua, jolloin Orkneyn rannat ovat valkoisenaan hallinpoikasia.

Kirjohylkeet ovat poikineet keskikesällä. Tämä pieni on takuulla tämän kesän kuutti.

Aidassa keikkuu hemppo.

Saavun hiekkarannalle, jossa kaksi nuorta hyljettä pelehtii kuin lapset. Näistä tulee oma kuvasarjansa myöhemmin, tästä tulee maratonpostaus ilmankin...

Yksi hylje alkaa tarkkailla minua ja seuraa pitkän matkaa kulkuani vedestä käsin, pysyen noin 20 metrin päässä. Aina, kun pysähdyn, pysähtyy hyljekin jääden kellumaan minua tutkaillen.

Point of Burrian -niemelle saavuttaessa alkavat taas kallioisemmat maisemat.

Hylkeet lakisääteisillä.

Tässä kohdassa on hyvä leväranta ja lampaat ovatkin siinä herkuttelemassa. Talvella rannoille huuhtoutuu paljon levää ja lampaat ovat pulleimmillaan talvisin.

Kolme kärpästä yhdellä otoksella: lammas, hylje ja merimetsot.


Saavun linnatornille. Valitettavasti kamerassa on väärä objektiivi sen kuvaamiseen, mutta onneksi näimme sen jo ilmasta käsin kokonaisuutena. Sieltä pyöreä muoto taisikin erottua parhaiten.

Seuraavalla rannalla lähtee taas yksi utelias hylje seuraamaan matkaani ihan lyhyen välimatkan päässä.

Kivillä on merimetsoja ja pari harmaahaikaraa.

Saavun lopulta kosteikolle, jonka viereistä kiviröykkiötä vahtii komea musta pässi.

Pajusirkku.

Seuraavana päivänä suuntaan majakalle, mutta siitä tulee oma juttunsa!

Saturday, 16 September 2017

Ayre of Myers ja Grice Ness

Eräänä aurinkoisena päivänä lähdin kävelylenkille pienen niemen ympäri, joka on aivan saaren satamakylä Whitehallin vieressä. Kuvassa näkyy Whitehallin idänpuolimmaisia rakennuksia, koko kylä levittäytyy ohuena nauhana satamalahden varrelle.

Walk around Whitehall
Stronsay is a great island for a walker. The walk around Grice Ness, starting from Ayre of Myers beach and ending at Whitehall is perfect for a lunch at the hotel pub or Fishmarket after the walk!

Kylän lähin hiekkaranta on Ayre of Myers. Vesi on houkuttavan kirkasta, mutta ei kovin lämmintä: hieman yli 13-asteista. Vuoden kylmin vesi on keskiarvojen mukaan maaliskuussa, noin 7 astetta. Melkoisen tasalämpöinen meri aiheuttaa tasalämpöisen vuoden: lauhan talven ja viileän kesän.

Kävely niemimaan ympäri alkaa. Niemellä on pieni kosteikko, taustalla näkyy meri.

Karikukkoja.

Petteri Kaniini.

Karikukko rannalla. Levissä on hienoja sävyjä.

Niemen päässä on kivikko, jota voisi katsella tuntikausia kauniina päivänä. Lintuja tulee ja menee, aallot loiskivat leppoisasti.

Kuovin lentoonlähtö.

Niemellä laiduntaa lauma uteliaita lehmiä. Keskellä olisi muinainen kiviröykkiö, mutta se oli niin isojen lehmien saartama, että en uskaltanut mennä tutkimaan. Vieraat lehmät voivat olla arvaamattomia, etenkin, kun niillä on vasikat mukana.
Olen tutkinut muutamaa kiviröykkiötä ja täytyy sanoa, etteivät ne näytä kovin järisyttäviltä maallikon silmille, kun ei tiedä, mitä pitäisi katsoa.


Mutta tämä on ilmiselvä: ohdake, Skotlannin symboli!

Vastapäätä on Norjan rannikko, reilun 400 kilometrin päässä.

Kun kiersin niemen pohjoispuolelle saapuakseni Whitehallin kylään, lipui satamasta ulos hieno raakapurjevene kuin tilauksesta. Sen omistaa noin 85-vuotias papparainen, joka edelleen käy purjehdusreissuilla yksin. Hänen venettään tosin seurasi pienempi kalastusvene selvästi pitäen pappaa silmällä.

Utelias hylje nosti päätään, nämä ovat oikeita satamavahteja!

Vastapäinen saari on luostarisaari Papa Stronsay.

Luostarin rakennukset näkyvät hyvin: karjasuoja, vanha maatilan päärakennus ja muut pienemmät rakennukset.

Munkkien kammiot. Taustalla näkyvä tuulivoimala on viereisellä Sandayn saarella noin seitsemän kilometrin päässä, vaikka se näyttää olevan lähempänä.

Kun käännyn katsomaan taakse, on papparaisen vene katoamassa horisonttiin.

Saavun Whitehallin kylän ensimmäisten talojen kohdalle. Nuori västäräkki liikkuu rantakivillä. Ties vaikka olisi tullut kotipuolesta.

Nämäkin ovat tuttuja: ihan tavallisia varpusia.

Whitehallin keskustaa yhteysaluslaiturilta käsin kuvattuna.


Tuuliviiri ei ilmeisesti kestänyt tuulta kovin hyvin.

Näinkin pienessä kylässä on pankkikonttori. Se on auki vain yhtenä päivänä viikossa, mutta silti.

Kotimatkalla näen vielä komean sonnin, joka käyttää tuulivoimalan mastoa päänrapsuttimena. Aika kätevä monitoimivehje. Taustalla näkyy komea talo Whitehall, jonka nykyinen omistaja osti rauniona ja kunnosti kolmen sukupolven kodiksi.