Monday 10 March 2014

Pihakeinun pihakeinu

Pieni laatoitusprojekti ei tänään edennyt, kun käsivarret tuntuivat siltä, että olisi terveellisempää tehdä jotakin kevyempää. Niinpä kävin käsiksi toiseen projektiin, joka on lojunut pihapolun varressa muutaman vuoden.

Erään tapahtuman seurauksena sain kerran lisänimen pihakeiju. Koska kuulin tämän arvonimen puhelimessa ensin väärin, siitä tuli pihakeinu. Mutta minulla, pihakeinulla, ei ollut omaa pihakeinua. Tai oli, mutta se oli ruostuneina palasina vanhemman talon uumenissa, ja kun sitä alettiin korjata, keinu päätyi pihalle heinikkoon. Tässä sen tarina tältä päivältä, pojat esittelevät.

Today I erected a garden swing. Not just any old swing but a real old swing!

En ollut ihan varma, olivatko kaikki osat tallessa, mutta roudasin ne silti tähän sijoituspaikalle kasvimaan kulmalle. Kokoamisoperaatio osoitti, että kaikki oli tallessa viimeistä mutteria myöten!

Osat vain ovat niin ruosteessa, ettei ole varmaa, kestääkö keinu istumista. Ei se mitään, olin jo miettinyt keinulle funktion.

Askarteluprojekti sai alkunsa Strömsöstä, mistäpä muualta. Siellä tehtiin joskus kivat sammaltyynyt kanaverkon avulla ja mietin, että voisinkin toteuttaa keinun istuinosat niin. Onneksi en katso Strömsötä kovin usein, siitä tulisi varmaan aina joku puuha jo nyt loputtomien projektien listalle. Aika näyttää, miten tuo selkänojan sammal pysyy.
Mustin epäluuloinen ilme johtuu kurnivan vatsani äänistä.

Siinä se nyt on, kohopenkkikasvimaan kulmassa, mihin osuvat illan viimeiset auringonsäteet. Ehkä sihen voi joskus istahtaa, jos uskaltaa, nauttimaan auringosta.
Kattohuovalla päällystetyt alueet saavat laatoitukset päälleen, jossain vaiheessa. Laatoitus etenee muutaman neliömetrin vuosivauhdilla.
Muutama vanhasta talosta peräisin oleva huono hirsi vielä odottelee pääsyä kohopenkiksi. Sitten, kun saan keinun alustan kivettyä ja kaluste on lopullisella paikallaan, istutan sen taakse jonkin köynnöksen, joka saa kasvaa keinuun. Katos on myös tallella, sen voi ehkä sitten laittaa paikalleen, jos haluaa, ja jos se ei ole päätynyt esimerkiksi paputueksi siihen mennessä.

Aamulla paistoi aurinko, iltapäivällä taivas meni pilveen, ja juuri kun tulin sisälle lämmittämään lihapullia, alkoi sataa. Ehdin ottaa tämän kuvan puistolumikelloista ennen sadetta. Kylläpä nuo ovatkin sulokkaita.
Tätä kirjoittaessani ilta-aurinko paistaa ja taivas lännessä taas pilvetön! Säätä ei voi tylsäksi haukkua.

Mittarissa, joka näyttää aina hieman liikaa, oli kahdeksan astetta neljältä iltapäivällä.

Pihakeinu näkyy keittiön ikkunasta. Tässä vaiheessa satoi.

Eilisen päivän raportista puuttui tärkeä asia. Tai tätä ei ollut vielä tapahtunut, kun kirjoitin jutun. Kun menin nukkumaan, oli sängyssä tällainen kalenteripoika.

Ei tässä nyt mitään ihmeellistä ole, mutta ajattelin vain kertoa. Oikeastaan tämä on lähes jokapäiväistä. Silti aina yhtä ihanaa.
Iloista sadeiltaa, tai aurinkoiltaa, itse kullekin!

Puistolumikello, kuvan kerrottu lajike – Galanthus nivalis 'Flore Pleno'

34 comments :

  1. Hauska keinu ja köynnöksen siinä kieppuessa on todella upea taideteos.
    Voi pientä Ransua...taisi olla kovin kiireinen puuhastelupäivä eilen.
    Mustin ilme..=)

    ReplyDelete
  2. Ihana pihakeinu! Ja pihakeinu :D Voi miten voi joku näkymä olla noin ihastuttava kuin tuo lumikellonäkymä! Täälläkin satoi aika ajoin jopa rankastikin iltapäiväyhdestä viiden tienoille. Sade onneksi loppui juuri sopivasti, kun pääsin kotiin :)

    ReplyDelete
  3. Mahtavaa kierrätystä pihakeijulta! Jos ei ihmistä niin kyllä keinu kahden kissan painon kestää. Toivotaan että Musti ja Ransu rohkaistuvat kokeilemaan.

    ReplyDelete
  4. aivan ihana pihakeinu :) ja lumikellot <3

    ReplyDelete
  5. Leena ja Pojat; Ransulla on ollut paljon puuhaa! Joutuihan se myös koko talven kalenteripojan hommiin.

    Tiina; Ahaa, täällä olikin sitten säntillisempi sade, kun se kesti selkeästi vain sen pari tuntia.
    Lumikellot on niin ihania ♥

    Myrsky ja Minna; Musti oli ehkä menossa tuohon, mutta juuri silloin vatsastani alkoi kuulua kovia murinoita.

    ReplyDelete
  6. Aivan mahtava pihakeinu Pihakeinulta :) Voin jo silmissäni nähdä köynnökset kasvamassa sen säleiköissä.

    Täällä kyllä jo kovasti vihertää,mutta mitään kukkivaa ei ole maasta vielä ponnistanut esiin toisin kuin sinun pihallasi,jossa jo on päästy nautiskelemaan kauniin herkästä kukoistuksesta. Onneksi pääsee edes näin kuvien välityksellä kevätkukkafiilikseen :)

    ReplyDelete
  7. Marietta; Tuollainen keinu on varmaan monelle tuttu mummulan tai lapsuudenkodin pihalta.

    ReplyDelete
  8. Katja; Kiitos! Voi hitsi, toivottavasti sielläkin pian! Tämä aurinkoinen etelärinnesijainti on keväisin kyllä ihan paras, saa niin aikaiset kukat kuin suinkin mahdollista.

    ReplyDelete
  9. Huikea keinu! Muistan tuon mainitsemasi Strömsön jakson ja ne tyynyt. Ja lisää kukkia, ihan uskomatonta! :)

    *raps raps* Ransulle ja Mustille!

    ReplyDelete
  10. Tuollainen kalenteripoika sängyssä odottamassa on kyllä ihana! Ja tuo pihakeinu on makee, vielä kun saat siihen köynnöksen kiipeilemään.

    ReplyDelete
  11. mahtava keinu, oikea keijujen keinu:)

    ReplyDelete
  12. ja tietenkin mun piti ylistää noita sun lumikelloja!!! Sykyllä teen kyllä kaikki temput, jotta saisin lumikellot juurtumaan omaankin pihaan.

    ReplyDelete
  13. Elina; Aloin miettiä, josko sammal olisi kumminkin kivempi pelkkinä tyynyinä... tuossahan on sellaista metalliverkkoa tuo istuin muuten. Hmm. Hitsi tää ikuinen päättämättömyys :-D
    Rapsutetaan, molemmat on tällä hetkellä sängyssä, pääsee helposti kumpaankin käsiksi yhtä aikaa!

    Maria; Sammal ei ehkä ole paras valinta, mutta ehkä siihen voisi saada esim. mehitähteä kasvamaan. Hmm. Tuotekehittely jatkuu.
    Toivottavasti ensi keväänä puutarhassasi kukkivat lumikellot!

    Kosotäti; Aika kiva! Kun se vielä tuosta ruostuu lisää, ja saa vehreyttä ja kauniimman ympäristön ja ja...

    ReplyDelete
  14. Tulipa keinusta hieno! Meinasin kysyä jo, että millainen siinä on istua, mutta ei siinä taidetakaan enää istua. Ihan taideteos. Moni olisi jo heittänyt menemään. Joskus sitä romunkeräyksessä näkee vaikka mitä aarteita, kun ihan vähän käyttää mielikuvitusta :)

    ReplyDelete
  15. Ihana idea hyödyntää vanha keinu! Meiltä löytyy istuisosa, mutta ei runkoa, en ole antanut hävittää pois istuinosaa, kyllä sille vielä löytyy käyttöä.

    Luin samalla edelleisen postauksen, voi että miten siitä tuli keväinen fiilis.

    ReplyDelete
  16. Elise; Kiitos! Vähän rähjäiseltä se näyttää, mutta sinä kun omaat mielikuvitusta, näet sen ohi - potentiaalin ;-D
    Kokeilin varovasti istua. Ehkä siinä uskaltaa. Ei korkealta putoa kuitenkaan!

    Katja; Hei, senhän voi ripustaa puuhun, tai vaikka kuistin kattoon! Tai oletkohan jo esitellyt sen joskus blogissa, ihan kuin olisin ehdottanut näin ennenkin. Tuli bon voyage ;-D
    Täällä on ihan keväistä, myös sateen ropina ikkunaan tänään tuntui niin keväältä, tai jopa kesältä.

    ReplyDelete
  17. Hieno tuosta keinusta tulee.
    Voin jo kuvitella kunhan siihen köynnös kasvaa.
    Täälläkin oli ihana auringonlasku, Taivas punasena.

    Kiitos ja mukavaa maannantai-iltaa sinne teille♥

    ReplyDelete
  18. Sylvi, kiva, katsoimme samaa auringonlaskua, ihan tuollainen se oli täälläkin!
    Kiitos ja tunnelmallista iltaa teille kätevän autonkorjaaja-Sulon kanssa ♥

    ReplyDelete
  19. Vähänkö hauska keinu! Tarttiskohan munki kattoo joskus sitä strömssöö?
    Meijän katti viihtyy koko kesän keinussa. Tai viihtyis kai se jo nytkin, mut ei oo pehmusteita. Toivottavasti sammal kelpaa pojille, kissat kaunistais lissää sun kaunista keinuas. :-)

    ReplyDelete
  20. Voi miten ihana sammalkeinu!!! Minulla oli entisessä elämässäni jäkäläkeinu, ihan luonnostaan: keinu oli ollut vuosia puiden alla ja siinä harvoin istuttiin, niinpä siihen alkoi kasvaa paikoitellen jäkälää. kaunis se oli kuin mikä, mutten enää raaskinut istua siinä :). Ihana kalenteripoika taas sulla :)

    ReplyDelete
  21. Onpa hieno keinu! Kaikkea ne siellä Strömssöössä keksiikin. Onneksi näit juuri tuon jakson!

    ReplyDelete
  22. Oi siitä tulee hieno, kun ympärillä vihertää, oikea taikakeinu.
    Me tarvittais just semmonen pihakeiju, pihakeinua ei taida mahtua paitsi riippuversio. Mummo laittoi joskus pihakeinuun kiipeämään elämänlankaa ja isomummo sanoi ettei pitäisi, tämä tapahtui joskus varmaan 60 vuotta sitten, nyt sitä on joka paikassa. Onpahan jotakin tekemistä, kun repii sitä pois.

    ReplyDelete
  23. Oi, miten HIENO keinu! Todella päheä! Ehkä siinä voisi kasvaa kesällä kukkiakin?
    Ransu ja Musti, täältä lähtee teille iso HAU!

    ReplyDelete
  24. Tulipa keinusta mukavannäköinen pihakoriste. Kyllä kai siihen pihakeiju uskaltaa hetkeksi istua siemailemaan poreilevaa:) Tai jotain kuumaa vielä tähän aikaan vuodesta...

    ReplyDelete
  25. Hei vaan, muistelen että sinulla oli joskus postaus Magnolian nupuista. Mites niille kävi ja miltä ne näyttikään? En nyt onnistunut löytämään niitä blogistasi. Kiitos jos ehdit vastailla!

    Terhi

    ReplyDelete
  26. Maija; Strömsössä on aika kivoja juttuja. Tuossahan olisi kissoille hyvä kyttäyspaikka katsoa, kuka tiellä liikkuu. Toivottavasti viihtyvät.

    Jaana; Jäkäläkeinusi kuulostaa lumoavalta! Sammal ja jäkälä ovat niin kauniita.

    Mamma N; Kaikkea ne keksii. Sen ruuanlaiton voisi kyllä poistaa!

    Tuikkis; Voi hitsi! Eipähän käy teillä aika pitkäksi, heh.

    Sulo; Tekin varmaan viihtyisitte keinussa!

    Pioni; Kai siihen uskaltaa joskus istua, poreileva hetki kuulostaa oikein lupaavalta ;-)

    ReplyDelete
  27. Terhi; Hei! Mulla on magnolian nuput muistaakseni paleltuneet joka kerta, kun niitä on ollut. Ne kehittyvät niin aikaisin. Tähtimagnoliani heitti sittemmin henkensäkin, samoin kuin japaninmagnolia, sitä on nyt nro 2 kokeilussa, paremmalla paikalla. Elossa näyttäisi olevan. Lähes kaikilla magnolioilla vaikuttaa olevan karvainen kukkanuppu.

    ReplyDelete
  28. Ransu on tainnut saada raittiin ilman myrkytyksen ja päätynyt lämmittämään lakanoita mammaakin varten.
    Aika hieno tilataideteos ja varmasti vielä paranee, kun saat köynnökset istutettua. On siinä kyllä ollut väsäämistäkin, kun kaikki sammaleet olet asetellut keinuun ja viritellyt tuon kanaverkon. Usein varsin yksinkertaisen näköisetkin hommat saattavat viedä paljon aikaa.

    ReplyDelete
  29. Niin on sammaloitunut keinu ettei siinä uskalla istua. Mutta se on niin iloa silmälle. Kyytiin voi laittaa joitan värikkäitä ja pieniä kukkaruukkuja??
    Lumikellot on ihan parhaita!

    ReplyDelete
  30. Between; Voi, Ransu lojuu joskus siinä kohdassa missä pyjamani on, silloin saa todella ihanasti lämmitetyn pyjaman päälleen!
    Meni tuossa hetki, hienompikin olisi varmaan tullut jos en olisi nälkäisenä tehnyt. Olisi voinut laittaa paksumminkin tuota sammalta. Nälkä - puutarhuroijan pahin vihollinen :-D

    Irene; Minäkin mietin jotain ruukkua, mutta koska aina tuulee, sen pitäisi olla tosi tukeva ja toisaalta kasvin sellainen, joka kestää kuivumista.

    ReplyDelete
  31. Ransun pörrömassu, ai ai mikä näky <3 Onneksi on tuo mustavalkoinen masuvillojen tuulettaja täällä pörröteltävänä :)

    ReplyDelete
  32. Ransulla on harvinaisen vetovoimainen massu ;-) Ja samalla on pusuteltava tuota virnistelevää pikku naamaa!

    ReplyDelete
  33. Hieno keinu. Tuli heiti mieleen, että siinä voisi olla vielä multaa ja jotain pieniä kukkasia, niin kuin jossain katoilla. No, se ei ehkä toimisi, ei saisi tarpeeksi kosteutta.
    Hellyttävä sänkymanuli.
    Nuo lumikellot ovat kyllä maailman ihanimmat kevään airuet.

    ReplyDelete
  34. Jotkut pienet kukat olisivat tosi söpöjä tuossa, mutta niitä saisi olla alvariinsa kastelemassa. Mehitähdetkin kyllä kukkivat, jospa niitä sitten.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!